-
Australia sen teki: Kieltää alle 16-vuotiailta TikTokin käytön
Australian viranomaiset ovat hyväksyneet uuden lain, joka kieltää alle 16-vuotiailta pääsyn sosiaalisen median alustoille.
Vastikään Australiassa hyväksytty laki kieltää alle 16-vuotiailta muun muassa Facebookin, Instagramin ja TikTokin käytön. Päätös syntyi kiivaan keskustelun jälkeen. Lakia pidetään yhtenä maailman tiukimmista teknologiajättejä koskevista sääntelytoimista.
Laki astuu voimaan vuoden kuluttua, mutta kokeilujakso alkaa jo tammikuussa. Lain mukaan sosiaalisen median jättien kuten Metan ja TikTokin on estettävä alaikäisten kirjautuminen alustoilleen. Jos kieltoa ei noudateta, yhtiöt voivat joutua maksamaan jopa 49,5 miljoonan Australian dollarin eli noin 30 miljoonan euron suuruiset sakot.
Social Media Minimum Age Bill -nimellä kulkeva laki asettaa Australian eturintamaan sosiaalisen median alaikärajojen tiukentamisessa. Useissa muissakin maissa ollaan huolissaan somepalveluiden vaikutuksista nuorten mielenterveyteen. Asiasta on käyty keskustelua myös Suomessa. Ranskassa ja joissakin Yhdysvaltain osavaltioissa alaikäiset tarvitsevat nykyisin vanhempien luvan käyttääkseen somepalveluita.
Lakiesitystä pidetään merkittävänä poliittisena voittona Australian pääministeri Anthony Albanesen hallitukselle. Mielipidemittausten mukaan 77 prosenttia australialaisista tukee kieltoa.
Laki on saanut kritiikkiä etenkin teknologiayhtiöiltä ja nuorisojärjestöiltä. Huolta on herättänyt muun muassa yksityisyyden vaarantuminen, nuorten tukiverkostojen kaventuminen ja laajemmat vaikutukset digitaalisiin oikeuksiin. Meta ja muut teknologiayhtiöt ovat ilmaisseet huolensa lakiesityksen nopeasta läpiviennistä. Kritiikin taustalla on pelko siitä, että laki saattaa johtaa lisääntyneeseen datankeruuseen alaikäisyyden todistamiseksi. Se on puolestaan herättänyt huolta hallituksen valvonnan lisääntymisestä.
Lakiesitykseen tehtiin viime hetken muutos, joka edellyttää vaihtoehtoisia tapoja henkilöllisyyden todistamiseen ilman asiakirjojen lataamista.
Vanhempien etujärjestöt pitävät kieltoa välttämättömänä askeleena lasten suojelemiseksi nettikiusaamiselta ja muilta haitoilta. Osa asiantuntijoista on kuitenkin varoittanut, että kielto voi ajaa teini-ikäiset vähemmän säänneltyihin ja mahdollisesti haitallisempiin verkkoympäristöihin.
Aikaisemmin Australia on muun muassa vaatinut teknologiayhtiöitä maksamaan rojaltimaksuja uutissisällöistä ja asettanut sakkoja verkkohuijausten torjunnan epäonnistumisesta.
Hei! Luitko jo tämän?
Nvidia loi Fugatto-äänigeneraattorin, joka luo ”ennenkuulumattomia” ääniä
Tagit: TikTok lainsäädäntö Meta TakaisinKirjoittaja