• Elon Musk: Tesla-robotti tulee myyntiin vuonna 2026

    Autovalmistajan Optimus-humanoidirobotti on lähellä kaupallista tuotantoa, mutta asiantuntijat epäilevät.

    Tesla kertoi osavuosikatsauksensa yhteydessä uutisia myös Optimus-humanoidirobottinsa tulevaisuudesta. Yhtiön mukaan robotti on valmis kaupalliseen tuotantoon vuonna 2026. Jo tällä hetkellä robotti kykenee suorittamaan autonomisia tehtäviä kuten käsittelemään akkuja yhdessä Teslan tehtaista. Tesla aikoo käyttää humanoidirobotteja tuotannossaan jo ensi vuonna.

    Teslan perustajan Elon Muskin mukaan yhtiö näkee pitkän aikavälin humanoidirobottien kysynnän olevan jopa yli 20 miljardia kappaletta, koska niiden käyttö tulee hänen mukaansa yleistymään merkittävästi kaikessa teollisessa tuotannossa. Arvioon on suhtauduttu markkinoilla verrattain skeptisesti, samoin Optimus-robotin kaupallisen tuotannon aikatauluun. Musk on useita vuosia sitten lupaillut muun muassa robottitaksin kaupallista tuotantoa, mutta se ei ole vieläkään käynnistynyt. Musk on aikaisemmin ennustanut, että Optimuksen kaupallinen tuotanto alkaisi jo vuonna 2023 mutta näin ei siis ole tapahtunut.

    Samaan aikaan kun Teslan oma aikataulu on pettänyt, maailmalla on useita muita humanoidirobotteja kehittäviä yhtiöitä. Niistä merkittävä osa on Kiinassa. Ihmisen kaltaisten robottien haasteena on vielä se, että ne kykenevät pääosin melko yksinkertaisiin tehtäviin ja ovat hintansa puolesta monen yrityksen ulottumattomissa. Hinnoittelu tosin muuttunee siinä vaiheessa, kun kaupallinen massatuotanto joskus käynnistyy. Toisaalta tekoälyn nopea kehittyminen voi nopeuttaa myös robottien tuotannon aloittamista. Robottien kehittämisessä on silti myös mekaanisia haasteita: esimerkiksi niinkin perustavaa laatua oleva ominaisuus kuin ihmisen kävelyn kaltainen liike on haastavaa toteuttaa niin, että robotti pysyy pystyssä.

    Tesla ei ollut ensimmäinen humanoidirobotteja kehittävä kaupallinen yhtiö, mutta sen arvioidaan olevan kehityksessä pisimmällä. Kilpailijoita on myös Pohjoismaissa, sillä norjalainen 1X keräsi vuonna 2023 yli 20 miljoonan euron rahoituksen omaan robottikehitykseensä. Sijoittajien joukossa on muun muassa OpenAI, joka tunnetaan ChatGPT:n kehittäjänä. Yhtiö on palkannut alan osaajia muun muassa BMW:ltä ja Teslalta. 1X:n robotti kantaa nimeä Eve.

    Pitkään robotteja kehittänyt Boston Dynamics on myös mukana kisassa. Se esitteli hydraulista Atlas-robottia jo yli kymmenen vuotta sitten. Sittemmin Atlas on siirtynyt eläkkeelle ja sen tilalle on tullut kehittyneempi elektroninen versio.

    Hei! Luitko jo tämän?

    Tässä on tekoälyn seuraava valttikortti isoille yrityksille: Laatii mainoskampanjan ihmisen puolesta

    Tagit: Tesla  Optimus  humanoidirobotti  
      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi: