• Tässä on tekoälyn seuraava valttikortti isoille yrityksille: Laatii mainoskampanjan ihmisen puolesta

    Tekoälystä tulee entistä älykkäämpi ”työntekijä”.

    ”Tekoälyagenttien” eli itsenäisten koneälyä käyttävien toimijoiden määrän yrityksissä uskotaan moninkertaistuvan lähivuosien aikana. Tällä hetkellä tekoälyä hyödynnetään muun muassa asiakaspalvelussa, markkinoinnissa ja viestinnässä.

    Teknologiayhtiö Capgemini uskoo, että tekoälyavustajat osaavat pian työskennellä yhdessä ja ratkaista erilaisia ongelmia yhteistyössä. Yhtiön mukaan tämä olisi mahdollista vuoden 2025 aikana.

    CNBC-uutiskanavalle antamassaan haastattelussa Capgeminin edustaja kertoo, että moni yritys on jo kiinnostunut tekoälyn hyödyntämisestä ”yhteistyömoodissa”. Kyseiset tekoälyavustajat voisivat työskennellä itsenäisesti esimerkiksi suunnittelutehtävissä ilman ihmisen merkittävää tukea. Capgemini näkee, että Yhdysvallat on tekoälyn seuraavassa murroksessa Eurooppaa edellä ja tulee hyötymään kehittyneistä tekoälyagenteista Eurooppaa nopeammin.

    Capgeminin tuoreen tutkimusraportin mukaan jopa 82 kyselyssä mukana olleista yrityksistä aikoo integroida tekoälyä yrityksen toimintoihin seuraavien 1–3 vuoden aikana. Vain seitsemän prosenttia aikoo sivuuttaa tekoälyagentit täysin. Kysely tehtiin yli 1 100:lle miljardiluokan tulosta tekevälle yritykselle.

    Kehittynyt tekoälyagentti voisi Capgeminin mukaan laatia esimerkiksi mainoskampanjan uudelle markkina-alueelle ja varmistaa tekoälykollegaltaan, että kampanja on kyseisen maan lakien ja asetusten mukainen. Erona perinteiseen tekoälyapuriin olisi CNBC:n haastattelun perusteella se, että kehittynyt tekoälyagentti adaptoituu itsenäiseen työskentelyyn ja kykenee korvaamaan ihmistyöntekijän. Isot yritykset ovat Capgeminin mukaan valmiita antamaan tekoälylle töitä, joissa vaaditaan jatkuvaa tietyn asian suorittamista. Ihmiset voisivat sen sijaan keskittyä esimerkiksi kehittämään asiakaskokemusta.

    Lähde: CNBC.com

    Hei! Luitko jo tämän?

    Uusi video: Tässä ovat iOS 18:n tärkeimmät uudet ominaisuudet

    Tagit: tekoäly  
      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi: