• Katso video: Mazda toi Wankel-moottorin takaisin, ja se voi hämmentää

    Mazda MX-30 R-EV on piristävä tuulahdus lataushybridimarkkinoilla.

    Mazda on halunnut kulkea omia polkujaan automallien sähköistämisessä, mistä yhtenä esimerkkinä on wankel-moottorin paluu hybridimallistoon. Kävimme tutustumassa jo jonkin aikaa myynnissä olleeseen MX-30 R-EV -malliin maahantuojan edustajan opastuksella. Lisäksi teimme autolla koeajolenkin.

    Vallitsevassa markkinatilanteessa hybridit ovat käyneet kaupaksi paremmin kuin täyssähköautot osittain siksi, että niiden hinnat ovat paremmin tavallisen kuluttajan ulottuvilla. Moni kuluttaja empii vielä täyssähköauton hankintaa.

    Ulkoisesti auto edustaa Mazdan uutta muotoilua.

    MX-30 R-EV iskee mielenkiintoiseen hybridisegmenttiin, tosin valtavirrasta poikkeavalla teknologialla.

    MX-30 R-EV:llä ajetaan aina sähköllä, eli sähkömoottori vastaa renkaiden pyörittämisestä. Polttomoottorilla ei ole yhteyttä vetäviin pyöriin vaan sen tehtävänä on ladata akkua. Jos akustosta loppuu varaus, auto siirtyy käyttämään kiertomäntä- eli Wankel-moottoria. Kiertomäntäteknologiaa on saatu aikaisempaa kevyemmäksi: Verrattuna RX-8:n Renesis-moottoriin R-EV:n kiertomäntämoottori on yli 15 kiloa kevyempi. Lisäksi siihen on lisätty polttoaineen suoraruiskutus.

    Näin järjestelmä toimii

    Akuston kapasiteetti on 17,8 kilowattituntia ja sillä pääsee pelkällä sähköllä enintään 85 kilometriä. Akusto tukee pikalatausta ja auto latautuu parhaimmillaan 20 prosentista 80 prosenttiin alle puolessa tunnissa.

    Keskikonsolista voi vaihtaa ajotilaa.

    Jos käyttäjä haluaa ajaa pelkällä sähköllä, se onnistuu ohjaamon valintapainikkeesta. Charge-tila lataa akkua haluttuun varaustilaan asti käyttäen kiertomäntämoottoria. Normal-tilassa auto tuottaa haluttaessa maksimitehon ja käynnistää tarvittaessa polttomoottorin tukemaan tehontuottoa. EV-tila priorisoi sähköllä ajon: ennen kuin sähköinen toimintamatka on saavutettu, polttomoottori käynnistyy vain ”kickdownin” yhteydessä.

    Mazda on ilmeisestikin hakenut ratkaisulla huolettomuutta tilanteissa, joissa käyttäjä haluaa hyödyntää sähkön parhaat puolet, mutta toisaalta ei halua täyssähköautoa ja usein toistuvia lataushetkiä. Autoa markkinoidaan etenkin kaupunkiajoon, mutta se soveltuu hyvin myös hieman pidemmille matkoille. Bensatankin ansiosta käyttäjän ei tarvitse heti miettiä, mistä löytyy lähin latauspiste.

    Perinteinen mittaristo erottaa monen lataushybridin täyssähköautoista.

    MX-30 R-EV tukee 36 kilowatin DC-latausta ja 11 kilowatin kolmivaiheista AC-latausta. Auton 17,8 kWh:n akun kapasiteetti on puolet MX-30:n täyssähköisen sisaren vastaavasta kapasiteetista.

    Kun auton akun varaus on noin 40 prosenttia, bensiinimoottori käy silloin päällä tällöin pitääkseen varaustilan noin 45 prosentissa. Kylmällä kelillä auto saattaa pitää varaustilan myös korkeammalla.

    Äänimaailma hämmentää

    Wankelilla on varsinkin monen Mazda-intoilijan mielissä hyvä maine, mutta MX-30 R-EV:n ratissa se laittaa kuskin välillä pohtimaan, mitä hyötyä Wankel-moottorista on. Autossa on polttoainetankki, joka syö akustolta tilaa ja samalla sähköisen ajon toimintamatkaa. Polttomoottori on autossa vain siksi, että se tuottaa tarvittaessa lisää virtaa sähkömoottorille ja pidentää lataustauon tarvetta. Bensiinin kulutus ylittää helposti kuusi litraa satasella, mikä saa kuljettajan tietyissä hetkissä miettimään, olisiko täyssähköauto sittenkin fiksumpi ratkaisu.

    Taakse ei välttämättä kovin iso aikuinen mahdu. Kaappariovet helpottavat kuormausta ja ovat auton erikoisuus.

    Sähköajossa MX-30 R-EV tuntuu mukavimmalta. Kun akun virtataso laskee tarpeeksi matalalle, Wankel-moottori pörähtää käyntiin. Tai oikeastaan pörähdä, vaan surisee. Välillä ääni kuulostaa matkustajakoneen ohjaamon resonanssiääniltä. Joka tapauksessa Wankel-moottori äänimaailma ei ole kaunein mahdollinen ja välillä jopa hieman ärsyttävä. Urheilullisuus on siitä kaukana.

    Jos Wankel-moottorin äänimaailman ja ajoittain kyseenalaisen tehtävän jättää sikseen, MX-30 R-EV on mukava ajettava. Kiihtyvyys jättää paikoin toivomisen varaa, mutta mutkatiellä auto tuntuu istuvan kaarteisiin kiitettävästi, kunhan nopeutta on maltillisesti. Urheilullisemmassa ajossa auton alusta ei ole parhaimmillaan. Ohjaus on tarkka ja kaasupoljin reagoi juuri niin, kun sen auton voimavaroihin nähden tuleekin. Sähköllä ajettaessa kulutuksen saa asettumaan 16–17 kilowattitunnin paikkeille, mikä on hyvä saavutus.

    Ohjaamossa on rauhallinen ja tasapainoinen tunnelma. 

    Ohjaamo on sopiva yhdistelmä vanhaa ja uutta. Näytöltä kaipaisi hieman parempaa tarkkuutta ja selkeyttä navigoinnin aikana. Auton ohjaamoon ja hallintalaitteisiin mukautuu kuitenkin nopeasti. Koeajomme aikana MX-30 R-EV hukkasi pariin otteeseen radiosignaalin, mikä palautui vasta järjestelmän resetoinnin jälkeen.

    Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että auton keskikonsolissa on 150 W:n sukovirtapistoke. Tavaratilasta löytyy 1 500 W:n ja 220V:n virtapistoke V2L (Vehicle 2 Load) käyttöä varten.

    Koeajoauto on Mazda MX-30 R-EV Edition R 

    MX-30 R-EV -mallisto: Hinta alkaen 39 499 euroa 

    Koeajoauton (MX-30 R-EV Edition R) listahinta: 45 726 euroa

    Koeajoauton hinta lisävarusteineen: 45 726 €

    Kiertomäntämoottori: 830 cm3, etuveto

    Teho: 125 kW (170 hv)

    Vääntö: 260 Nm

    Suorituskyky: 0–100 km/h 9,1 s

    Huippunopeus: 140 km/h (elektronisesti rajoitettu)

    WLTP-kulutus: (yhd.) 1,0 l/100 km

    WLTP CO2-päästöt: 21 g/km

    Takuu: 6 vuotta / 150 000 km

    Korkeajänniteakun takuu: 8 vuotta / 160 000 km

    Hei! Luitko jo tämän?

    Jäävätkö perinteiset aurinkopaneelit historiaan? Briteissä kehitettiin ultraohut ja joustava paneeli

    Tagit: lataushybridit  Mazda MX-30 R-EV  wankel  
      Takaisin
    0 kommenttia:
    Kommentoi: